<<Tytöt 1996

PowerCup 2008, Savonlinna
Kauhava-lehti 20.12.2007


Kauhava-lehti 20.12.2007


Wisan D96-tytöt parantavat peli peliltä

Kun Wisan 96-tyttöjoukkue aloitti puolitoista vuotta sitten lentopallon, joukkue hävisi aluksi kaikki pelinsä, eikä pisteitäkään erissä juuri herunut. Nopeasti peli alkoi kuitenkin parantua ja ensimmäisen sarjakauden päättyessä tilillä oli jo useita komeita voittoja.

   Kuluneena syksynä joukkueen kehitys on jatkunut noususuunnassa. Ennen sarjakautta käytiin Kauhajoella turnauksessa hakemassa vauhtia tulevaan, mutta kovin hyvin alku ei pelillisesti sujunut. Hauskaa silti riitti, mikä oli tärkeintä.

   Pykälän verran paremmin peli kulki ensimmäisessä sarjaturnauksessa Kauhavalla. Seuraava turnaus Alajärvellä osoitti porukan kehittyneen edelleen hyvään suuntaan ja syyskauden viimeisessä turnauksessa Soinissa joukkue voitti mahtavasti kaikki kolme peliään.

   Soinissa tytöt taisivat itsekin yllättyä viimeisen turnauksen tuloksesta. Paljon on silti vielä opeteltavaa, että pallo alkaa liikkua tytöltä toiselle sujuvasti.

   D96-joukkuetta valmentavat Vesa Hauta ja Risto Jussila, joukkueenjohtajana toimii Esa Linjamäki. Vesalle sarjakausi on jo 27. vuosi vastuuvalmentajana, joten moni kauhavalainen on saanut lentopallo-oppinsa Vesalta vuosien varrella. -rj


© Kauhavan Wisa 2005